www.velutipes.com Sepon sieniopas |
|
Strobilurus stephanocystis Tallkotteskivling
|
|
www.velutipes.com Sepon sieniopas |

Vuoden toinen syötävä helttasieni?
 |
|
Männynkäpynahikas
Etelä- ja Keski-Suomessa ensimmäiset pienen pienet männynkäpynahikkaat ilmaantuvat havupuumetsiin joskus jo maaliskuussa,
yleensä kuitenkin huhtikuun aikana. Pohjoisempana hieman myöhemmin. Satokausi vaihtelee huhtikuun lopulta toukokuun alkupuolelle.
Lumien sulaminen ja keväinen kuivuus vaikuttavat tilanteeseen paljon.
Kasvupaikkoja ovat havupuu- ja sekametsät, paikat missä kasvaa isoja ja vanhoja mäntyjä. Parhaat kasvumahdollisuudet ovat silloin, kun kävyt hautautuvat osittain tai kokonaan maan alle.
Männynkäpynahikkaat kasvavat ensin lämpimille ja valoisille paikoille, lopuksi varjoisemmille ja viileämmille paikoille.
Erittäin yleinen laji ja kasvaa joskus syksylläkin.
Männynkäpynahikas on niin pieni kooltaan, että harva sitä poimii. Toisaalta hyvältä kasvupaikalta poimii nopeasti riittävän määrän.
Vain lakit poimitaan, koska jalka on liian sitkeä. Lakit voi paistaa nopeasti sellaisenaan.
Paistetut lakit voi sekoittaa vaikka sulatejuustoon ja lisätä leivän päällä.
Hyvä sienikeittokin männynkäpynahikkaista syntyy!
Jos saalista on tarjolla ja intoa riittää, lakit voi säilöä kuivaamalla ne kuivurissa. Oikein kuivattuna ne säilyvät pitkään.
Tuntomerkkejä: Lakki on halkaisijaltaan yleensä 1-2 cm. Nuorena lakki on kupera, vanhempana laakea. Ruskea pinta on kuivana matta.
Heltat ovat valkoiset. Jalka on sitkeä, sileä, yleensä alle 6 cm pitkä ja 1-2 mm paksu.
Nuorena vaalea, myöhemmin alaosa ruskeankeltainen, yläosa vaaleampi.
Jalka kasvaa harvemmin suoraan männynkävystä, mutta rihmaston kautta se on yhteydessä käpyyn.
Eniten männynkäpynahikkaita muistuttavat kuusenkäpynahikas ja karvaskäpynahikas.
Jälkimmäinen ei kelpaa syötäväksi, mutta onneksi se ei ole Suomessa kovin yleinen.
|
|

Vuoden toinen syötävä helttasieni?
 |
Vuoden toinen syötävä helttasieni?
|
|
Muita käpynahikkaita:
Kuusenkäpynahikas, grankotteskivling, Strobilurus esculentus
Karvaskäpynahikas, bitter kotteskivling, Strobilurus tenacellus
Kuvat ja tekstit © Seppo Kytöharju, Finland
eppojoo @ hotmail.com
|
|
Vuoden toinen syötävä helttasieni?
|