www.velutipes.com Sepon sieniopas |
|
Pseudoplectania nigrella Svart vårskål
|
|
www.velutipes.com Sepon sieniopas |

Musta, pieni ja mystinen?
 |
|
Sysimaljakas
Etelä- ja Keski-Suomessa ensimmäiset pienet sysimaljakkaat ilmestyvät joskus jo maaliskuussa,
yleensä kuitenkin huhtikuun aikana. Usein ne katoavat jo toukokuun aikana. Lajia voi löytyä myös myöhään syksyllä.
Kasvupaikat löytyvät kuusivaltaisista havupuumetsistä, varsinkin paikoilta, missä kosteus säilyy.
Kasvualustana on useimmiten lahonnut kuusenkanto ja varsinkin sen lahoavat pintajuuret.
Joskus paljaalla lahopuulla, joskus sammaloituneella lahopuulla.
Usein sysimaljakas näyttää kasvavan maassa, mutta kyllä sieltä lahoavaa puuta aina löytyy, tavalla tai toisella.
Laji on yleinen ja kuuluu ns. varmoihin kevätsieniin. Löytäminen voi ensin olla työlästä,
koska kyseessä on kuusimetsän hämärissä ja sammalen seassa lymyävä pienikokoinen musta sieni.
Sysimaljakas kasvaa lähes aina tiiviinä ryhmänä. Parhaimmillaan ryhmään voi kuulua satoja erikokoisia maljakkaita. Ei ruokasieni.
Tuntomerkkejä: Leveyttä on alle 3 cm ja yleisilmeeltään sysimaljakas on matala. Jalkaa ei ole lainkaan.
Usein epäsymmetrinen, mukautuu siihen tilaan, mikä kasvupaikalla sattuu olemaan.
Maltokerros on ohut ja valkoinen. Sysimaljakas ei ole rakenteeltaan kovinkaan siro, mutta se murtuu silti helposti.
Sisäpinta on sileä ja musta. Kuivana kiilloton, kosteana kiiltävä. Reunat ovat hieman sisäänkiertyneet.
Ulkopinta on matta, hienoisesti karhea. Vanhemmiten ulkopinta hieman vaalenee tai muuttuu ruskeaksi ja hilseilee.
Ehkä helpoimmin lajin sekoittaa rahkamaljakkaaseen, Pseudoplectania sphagnophila.
|
|

Musta, pieni ja mystinen?
 |
Musta, pieni ja mystinen?
|
|
Muita tummia maljakkaita:
Rahkamaljakas, vitmoss skål, Pseudoplectania sphagnophila
Punareunamaljakas, hedskål, Plectania melastoma
Talvimaljakas, vinterskål, Urnula hiemalis
Pähkinämaljakas, rökpipsvamp, Urnula craterium
Kuvat ja tekstit © Seppo Kytöharju, Finland
eppojoo @ hotmail.com
|
|
Musta, pieni ja mystinen?
|