www.velutipes.com Sepon sieniopas |
|
Peniophora laurentii Fagerskinn
|
|
www.velutipes.com Sepon sieniopas |

Väriä säästämättä, poimuja peittelemättä.
 |
|
Kevätorvakka
Etelä- ja Keski-Suomessa ensimmäiset pienet kevätorvakat näkyvät jo silloin,
kun vasta osa lumesta on sulanut. Kauneimmillaan yleensä huhtikuun aikana, kun viimeisetkin lumet katoavat.
Toukokuun paahteessa laji katoaa nopeasti.
Kevätorvakka ei ole kasvupaikan suhteen vaatelias. Se kasvaa varsinkin koivun ja haavan kaatuneilla rungoilla ja kannoilla.
Yleinen laji, mutta Pohjois-Suomessa niukemmin.
Kevätorvakan huomaa melko helposti jo kirkkaan värin takia.
Se ei piilottele aina maapuiden alapinnoilla. Jos piilotteleekin, se näkyy silti!
Orvakkalajeista kevätorvakka on eräs yleisimmistä.
Tuntomerkkejä: Resupinaattinen. Kasvaa pinnanmyötäisesti maapuiden kuorellisilla ja kuorettomilla pinnoilla,
sekä jonkin verran myös puun ja kuoren välissä.
Ohuehko, muhkurainen, ryppyinen. Reuna on mutkitteleva, osin vaalea, toisinaan pitsimäinen.
Kasvaa joskus jopa useamman metrin alueella, mutta vain siellä täällä.
Nuorena pehmeä ja kirkkaan oranssinkeltainen. Vanhempana muhkuraiset rypyt katoavat, kasvusto ohenee maalipinnan kaltaiseksi,
väri muuttuu enemmänkin okraksi ja pinta himmeäksi, halkeilevaksi.
|
|

Väriä säästämättä, poimuja peittelemättä.
 |
Väriä säästämättä, poimuja peittelemättä.
|
|
.
Kuvat ja tekstit © Seppo Kytöharju, Finland
eppojoo @ hotmail.com
|
|
Väriä säästämättä, poimuja peittelemättä.
|