Kaitakorvasieni

Ensimmäiset pienet kaitakorvasienet ilmaantuvat huhtikuussa, samoihin aikoihin kuin muutkin korvasienet. Kausi loppunee ennen kesäkuuta tai viimeistään kesäkuun alkupuolella.


Mahdollinen kasvupaikka on mm. havupuumetsä, sen halki kulkevan hiekkatien oja-auraus, metsäkonetie, hakkuualue ja muut vastaavat paikat. Varmemmin Etelä- ja Keski-Suomessa.


Kaitakorvasienen, Gyromitra longipes kuvasi tieteelle Harri Harmaja 1979 (Sienilehti 1/2005), joten laji on vielä "melko uusi". Löytöpaikkoja on Suomessa useita ja lajia on löytynyt myös Ruotsista, Venäjältä ja Norjasta, ilmeisesti myös Japanista. Muualtakin, mutta silti laji on pysynyt suurelta yleisöltä pimennossa. Mitä ilmeisemmin laji on harvinainen tai ei ainakaan kovin yleinen. Laji vaikuttaa olemukseltaan kovin vaihtelevalta, monimuotoiselta. Ehkä siitä paljastuu aikanaan vielä yksi uusi laji. Ehkä ei.


Laji on edelleen puutteellisesti tunnettu. Jos kohdalle sattuu mahdollinen kaitakorvasieni, kasvupaikka kannattaa painaa visusti mieleen. Sieniä voi ottaa talteen ja kuivata näytteeksi. Lisäohjeita voi kysyä kasvimuseoilta.


Tuoreena myrkyllinen, esikäsiteltävä kuten korvasieni. Katso korvasienen sivu.


Tuntomerkkejä:
Olemukseltaan laji on pitkäjalkainen korvasieneksi ja lakki näyttää liian pieneltä. Kokonaiskorkeus ilmeisesti useimmiten alle 10 cm - melko pienikokoinen tai keskikokoinen. Lakin väri vaihtelee ja voi olla ruskea, tummanruskea tai lähes musta. Yleensä vähemmän poimuttunut kuin korvasieni. Ainakin osalla lakin reuna on irti jalasta. Pinta on himmeä, siinä voi olla reikiä ja se voi hilseillä (kuivuuttaan?). Lakin sisäpinta on vaalea ja malto on valkoista. Jalka on tasapaksu tai hieman muhkurainen, epäsäännöllinen, alaosastaan levenevä. Pinta on selvästi lakkia vaaleampi, ruskehtava, keltaruskea, harmaanruskea. Jalka on nuorena täyteinen, myöhemmin ontto ja sen malto on vaaleata.


Vielä harvinaisempi korvasienilaji on kesäkorvasieni. Se olisi huippuhavainto!