www.velutipes.com Sepon sieniopas |
|
Calocybe gambosa Vårmusseron
|
|
www.velutipes.com Sepon sieniopas |

Aihetta kevätretkeen Ahvenanmaalle?
 |
|
Kevätkaunolakki
Ensimmäiset pienet kevätkaunolakit ilmaantuvat toukokuun loppupuolella.
Varsinainen satokausi alkaa toukokuun viimeisellä viikolla tai kesäkuun alussa. Satokautta voi kestää yli juhannuksen.
Harvinaisehko, kalkinsuosijaksi mainittu.
Kasvupaikkoja löytyy lähinnä vain eteläisestä Suomesta, mutta ainakin Tampereen korkeudelle saakka.
Runsaimmillaan Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa.
Kasvupaikkoja on väljissä valoisissa metsissä, metsän reunassa, laitumilla, puistoissa, pihoissa, joutomailla ja teiden varsilla.
Yllättäen kasvupaikkoja on myös hieman hiekkaisella maalla mäntyjen alla heinikossa ja nurmikolla.
Kevätkaunolakki tuntuu viihtyvän yhä enemmän lähellä ihmisvaikutusta ja sillä on puolensa; kasvupaikat on helpompi löytää,
mutta aina ne eivät ole riittävän puhtaita.
Korvasienet ovat tietenkin keväällä oma lukunsa, mutta niin on myös kevätkaunolakki.
Valitettavasti kevätkaunolakilla pääsevät harvemmat herkuttelemaan. Mainio ruokasieni!
Tuntomerkkejä:
Lakin halkaisija on yleensä 5-10 cm, mutta joskus löytyy hieman isompiakin.
Väri on vaalea, hieman harmahtava ja beigeen, keltaiseen vivahtava. Joskus hentoa roosaakin on havaittavissa.
Ensin kupera, reunat alaskiertyneet ja lopulta laakea. Muoto usein hieman muhkurainen, epäsymmetrinen.
Heltat ovat vaaleat ja hyvin tiheässä.
Paksu malto on kiinteätä.
Vaikka kevätkaunolakki on yleisilmeeltään matalan näköinen, sen vaalealla jalalla voi olla mittaa 10 cm.
Jalka on tukeva, jopa 3 cm paksu, usein epäsymmerinen. Kasvaa tiiviinä ryhminä, usein nauhamaisesti.
Tuoksu on voimakas ja muistuttaa tuoreita entisaikojen jauhoja. Maku on miellyttävän jauhomainen.
Varottava sekoittamasta samannäköiseen ja nuorena jauhontuoksuiseen isorusokkaaseen Entoloma sinuatum,
joka onneksi yleensä kasvaa syksyllä.
|
|

Aihetta kevätretkeen Ahvenanmaalle?
 |
Aihetta kevätretkeen Ahvenanmaalle?
|
|
.
Kuvat ja tekstit © Seppo Kytöharju, Finland
eppojoo @ hotmail.com
|
|
Aihetta kevätretkeen Ahvenanmaalle?
|